Suomen sillan kulkijoita käsittelee Suomenlahden eli Suomen sillan ylittäjiä sekä heidän kokemuksiaan 1800-luvun Suomessa ja Virossa. Kulkijoina oli suomalaisia ja virolaisia kansallisen liikkeen aktiiveja ja heimohengen elähdyttämiä, mutta myös muun muassa suomenruotsalaisia, venäläisiä ja baltiansaksalaisia säätyläisiä, joiden kiinnostusta merenlahden vastarantaan herättivät muut asiat kuin kielisukulaisuus tai heimoaate.

Varsinkin höyrylaivaliikenteen alkuvaiheissa jo Suomen sillan ylittäminen oli elämys. Toisille matka oli pelkkä "risteily", jonka aikana tutustuttiin pikaisesti Helsinkiin tai Tallinnaan eli Rääveliin, mutta useimmille laivamatka oli keino, jonka avulla siirryttiin toiseen maahan ja tehtiin siellä pitkiäkin kiertomatkoja. Tällaisia Suomen sillan kulkijoita olivat esimerkiksi Elias Lönnrot, August Ahlqvist, Yrjö Koskinen, Julius Krohn, Lydia Koidula ja monet muut.

Oma lukunsa kulkijoiden joukossa oli juuri 11 vuotta täyttänyt Johan Philip Palmén, joka 1822 saapui Viron puolelle aloittaakseen seuraavana vuonna opinnot Tallinnan maineikkaassa Ritariakatemiassa.

Matkat Suomenlahden toiselle puolelle olivat 1800-luvulla sen verran harvinaisia, että niistä kerrottiin usein kirjeissä ja varsinkin pitkissä lehtikirjoituksissa niin Suomessa kuin Virossa. Kuvauksissa jaettiin elämyksiä, kirjoitettiin kokemuksista ja annettiin käytännön vinkkejä, siis aivan matkaoppaiden tapaan.

Ihmisten mukana siirtyi muutakin. Virolaisten kansalliseepos Kalevipoeg vaelsi painettavaksi Kuopioon, ja kun Maamme-laulu otettiin 1869 Viron ensimmäisten yleisten laulujuhlien ohjelmistoon, se levisi nopeasti sikäläisiin laulukirjoihin ja kuorojen esityksiin ja päätyi lopulta myös Viron kansallislauluksi. Itse laulujuhla-aatteen virolaiset olivat omaksuneet baltiansaksalaisilta, ja Virosta esimerkki levisi Suomeen, missä ensimmäiset yleiset laulujuhlat järjestettiin Jyväskylässä 1884. Vilkastuneet yhteydet saivat innokkaimmat virolaiset Suomen-ihailijat haaveilemaan peräti kumpaisenkin maan ja kansan yhdistymisestä.