Traumaa ja siitä toipumista ei ole käsitelty suomalaisessa romaanikirjallisuudessa. On kyllä julkaistu esimerkiksi seksuaalista hyväksikäytöstä selviytyneiden omaelämänkerrallisia kertomuksia, romaanimuodossa aihetta on käsitelty vähemmän. Kuitenkin nimenomaan romaani kykenee parhaimmillaan antamaan kuvan siitä, miltä trauma, johtui se mistä syystä tahansa, kokemuksellisella tasolla tuntuu.
Romaanissa Kuolleen meren kristallit ei ole kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kirjan päähenkilö, Zak, Saku, joutuu kuitenkin huomaamaan, että opinnot ja ihmissuhteet eivät onnistu. Hän juoksee unelmien perässä, jotka mielen hämärissä muuttuvat painajaisiksi.
Teoksen nimi, Kuolleen meren kristallit,viittaa sisäiseen autiuteen, mihin trauma pahimmillaan johtaa. Traumasta kärsivä yrittää selviytyä arkielämän vaatimuksista niillä eväillä, joita hänellä on jäljellä, ja yhden ihmisen trauma vaikuttaa tavalla tai toisella myös kaikkiin tämän ympärillä.
Romaanissa kuvataan myös, kuinka tavanomaisessa psykoterapiassa traumaa ja sen vaikutuksia ei tunnisteta. Väärä diagnoosi johtaa väistämättä turhautumiseen ja tilan huononemiseen, kuten käy kirjan päähenkilön Zakin kohdalla, kun kehollinen alivireystila tulkitaan psyykkiseksi masennustilaksi.
Teoksessa päädytään kuitenkin tunnistamaan trauma, ja tämä mahdollistaa uuden siteen myös aiempiin sukupolviin. Jos ymmärtää omaa "traumahistoriaansa", on helpompi ymmärtää sitä trauman perintöä, jota edellinen sukupolvi on mahdollisesti tiedostamattaan kantanut. Romaanissa syntyy sovinto, kun päähenkilö Zak ymmärtää, kuinka paljon yhteistä eri sukupolvien kokemistavoissa loppujen lopuksi löytyy.