Porvarillinen elämä näytti Joonaksen mielestä olevan kaikkien alojen erityisasiantuntijoina esiintyvän nykyjään vallalla olevan huuhaaälymystön valheellinen selittelyprojekti, ja se kamala tosiasia, että juoksimme koko elämämme kovaa vauhtia karkuun tätä ilmiselvästi kadotettua yhteyttä unelmiimme, joita ei löytynyt pakoon: "Oliko enää yhtään tässä aitoa ja puhdassydämistä ihmistä mukana, oliko jäljellä enää tippaakaan sen synnyttäneiden sydänverta, punaista ja vahvaa, muutokseen pyrkivää, suoraselkäistä ja ryhdikästä? Valinta hyvän ja pahan välillä riippui siitä, oliko kova kiire päästä päsmäröimään omaa elämäänsä, kurittamaan kanssaihmisiään, leikkimään fiksumpaa kuin oli ja toisia parempaa, jolloin huolestuneisuus siitä mitä ei ollut ja mikä ei näkyny, oli luonnollista, sillä niistä riippui se miten hyvin langat sai pidettyä koossa loppupeleissä, sitten kun kulissit alkoivat ympäriltä romahdella ja istuttiin yksin keskellä kadonneita syitä pohdiskelemassa miksi kaikki kävi näin nopeasti, ja mietittiin ryhmissä, jäikö tästä kaikesta paskanmaku suuhun tai edes hyvät huomenet kiitokseksi, ja sitten vain joku haalarimies tuli ja kärrää meidät romukoppaan, ja niin myä päädyttii tänne poliittisesti ummehtuneiden suhteiden kaatopaikalle jäteideologioiden viereen, unohtaen tyystin hyvän puheen dramaturgian Ralph Waldo Emersonin sanoin siitä, ettei puhuja menesty ennen kuin hänen sanansa ovat pienemmät kuin hänen ajatuksensa". Joonaksen tehtävä paljastaa sinivalkoinen valhe, ei ole helppo, sillä valhe liittyy aina haluun saada toinen ihminen uskomaan sellaisia asioita, jotka eivät pitäneet paikkansa, mutta jotka olivat edullisia asian esittäjälle tai johdattivat hänet haluamaansa suuntaan, tai sai asiat näyttämään sellaisilta kuin esittäjä halusi ne kuulijan näkevän. Joonas oli huomannut, että kulttuurin saatanallisissa myllyissä mielen avoimuutta ja herkkyyttä muokattiin materialismia ja järjestysvaltaa ihannoivaksi ja kunnioittavaksi massatuotteeksi. Hän yritti kasvattaa oman aikansa hengenheimolaisista huonoin tuloksin henkisiä uusluddeetteja rikkomaan kaulaamme kiristävän ja vapaata hengitystämme ahdistava mekaanisen taian ehdottoman sokean typeryyden, rohkaisemalla vankeja ottamaan aimo annoksin reilusti etäisyyttä valheellisesta sinivalkoisesta typeryysnostalgiasta, mutta sitten hän löysi pässin, joka puhui viisaita. Kirja on paskanhaistatusta Joonaksen arvostelijoille, ideologinen taideteos sekä probaganda-ase. Mahdolliset tulot käytetään kumiliiman ostoon sekä Stalinin syntymäkohtiin tehtävälle pyhiinvaellusmatkalle.