Nimeni on Aleksi ja minä pelaan jääkiekkoa.
Joukkueellemme oli luvattu makea yllätys. Se oli parempi kuin osasimme odottaa.
Kerronko sen teille?
Jepsulis!
Se oli karkkiautomaatti.
Katsoimme sitä palvoen. Automaatti oli upouusi ja kiiltävä, se sisälsi monenlaisia herkkuja.
Valmentajamme Seppo neuvoi, että me emme olleet täällä syömässä karkkia, vaan pelaamassa kiekkoa. Pelin jälkeen me voisimme syödä hieman karkkia.
Pelin jälkeen? Ja hieman?
Me kysyimme: – Entä ennen peliä ja pelin jälkeen?
Minä lisäsin: – Ja hervottomasti?
Kaikki hihkuivat ja pomppivat.
Valmentaja rypisti otsaansa. Hän sanoi, että oli aika ajatella omilla aivoillamme. Emme sanoneet enää vastaan.
Valmentajan sanaa on uskottava, niin karkeissa kuin pelissä. Sen takia hän on meidän valmentajamme. Seppo tietää.
Pukuhuoneessa kysyin Makelta: – Onko Seppo myös meidän karkkivalmentajamme?
– Niin, Make ihmetteli. – Hän valmentaa pelaamista ei karkkien syömisestä.
Muutkin miettivät asiaa...