Surullisenkoominen romaani syyllisyydestä, vastuusta ja vapaudesta. Katja Ketun kerronta kumpuaa ruumiin ja maan onteloista; paikoista, joihin jumala ei näe.

”Ei se ole pahinta, että on syyllinen, vaan se, ettei koskaan jää kiinni.”

Niila Kamsu on mies, jonka paras ystävä on orava. Isossa ruumiissa asuu runoilijan mieli. Yli kolmekymmentä vuotta sitten Kamsu lähti pohjoisesta etelän telakalle. Taakse jäi nainen.

Tulee syyskuun yö, jolloin matkustaja-alus Estonia uppoaa Suomenlahden pohjaan. Kamsu huomaa, että on itsekin vaarassa hukkua muuttuvan maailman paineiden alle. Pakko ajaa miestä vastatuuleen kohti pohjoista, naisen luo.

Järven rannalla on pieni mökki, jonne maailma supistuu. Mirkalla on koti Inarissa, äiti vintillä ja kaksoisveli kadoksissa. Kun laiva uppoaa, Mirka tietää, ettei veli tule takaisin. Joku on siitä vastuussa.

Katja Ketun kerronta kumpuaa ruumiin ja maan onteloista; paikoista, joihin jumala ei näe. Syyllisyys kulkee mukana etelään ja seuraa varjona pohjoiseen: milloin ihminen on vapaa lähtemään?

”Kaunis ja groteski, surullinen ja koominen, kuin elämä itse”, kirjoitettiin Ketun esikoisromaanin Surujenkerääjän Tiiliskivi-palkintoperusteluissa.