Yksinäisyyttä on pidetty aikamme ilmiönä ja yhtenä keskeisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sekä Suomessa että muualla maailmassa yksinäisyyttä käsittelevien julkaisujen määrä on moninkertaistunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Tutkimus on tuottanut paljon tietoa yksinäisyyden yleisyydestä ja sen yhteyksistä erilaisiin demografisiin tekijöihin, sairauksiin, elämäntapahtumiin ja elämänasenteisiin. Tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet osittain ristiriitaisia. Samalla ne ovat nostaneet esiin uusia kysymyksiä, sillä tarpeeksi ei ole kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset itse yksinäisyyttään määrittelevät ja mitä se heidän jokapäiväisessä elämässään merkitsee. Kirja haastaa ymmärrystä yksinäisyydestä staattisena ja yksilön ominaisuuksiin liittyvänä kokemuksena. Empaattinen ja herkkä lähestymistapa yhdistettynä laadulliseen seuranta-asetelmaan tuo näkyväksi yksinäisyyden elämänkulullisen luonteen. Samalla se avaa niin sisällöllisiä kuin menetelmällisiä ikkunoita ikääntyvien sosiaaliseen elämän ja yksinäisyyden tutkimiseen sekä yksinäisyyden lievittämisestä käytyyn keskusteluun. Tutkimuskohteena ovat seitsemänja kahdeksankymppiset iäkkäät, joiden elämässä yksinäisyys on ollut hyvin eri tavoin ja erilaisista syistä läsnä. Myöhemmällä iällä koettua yksinäisyyttä tarkastellaan erityisesti rakoilevan sosiaalisen saattueen sekä menetettyjen ja toteutumattomien sosiaalisten roolien näkökulmasta tuoden näkyväksi yksinäisyyden prosessuaalinen ja niin mikro- kuin makrotason suhteisiin sidottu luonne.