SULJE VALIKKO

avaa valikko

Bold and lethal (cd)
23,70 €
Puuma Records
Asu: CD-levy
Vuosi: 2022, 26.08.2022
Kieli: Englanti
Astro Lanes syntyi jo 1989 Oulussa, kun tuolloin juuri Garbo-yhtyeestä vetäytynyt lauluntekijä-kitaristi Tumppi Niemelä alkoi työstää omaa englanninkielistä musiikkiaan. Astro Lanesin ensimmäinen kappale Miss America syntyi studioimprovisoinnin tuloksena. Gaga Goodies -levymerkin tuottaja Kimmo Miettinen kuuli laulun ja halusi teettää Tumpilla levyllisen musiikkia. Gaga Goodies julkaisi albumin Reality 1989 ja se sai hyvät arviot. Raikas, melodinen, ilmava perusrock poikkesi jo tuolloin valtavirran suomirocktarjonnasta. Vasta levyn julkaisun jälkeen, vuonna 1990 muodostui Oulussa varsinainen keikkaileva kokoonpano, ja toinen albumi Stripped julkaistiin CD:nä 1991.

Nyt Astro Lanes on palannut kypsyneenä kuin vuosikertaviski ja palaa entistä väkevämpänä uusin voimin Suomen Turusta. Suvereenien uusien jäseniensä ansiosta soitanta on samaan aikaan karhean syleilevää, sinistä kuin americanaakin maukkaimmillaan. Se nojaa vahvasti amerikkalaiseen rytmimusiikkiperinteeseen ja sisältää kaikuja niin itärannikon kaupungeista kuin myös keskilännen rikkaasta juurimusiikista.

Astro Lanes: Tumppi Niemelä-voc/gtr, Jussi Mellin gtr/voc, Rasmus
Puranen drums ja Don Wright bass/voc.

1 All That Was Good
2 Sad King
3 Killer Moon
4 One More Drop
5 Bleed the Same
6 Broken Down Heart
7 Tombstone Thunderbird
8 Got What It Takes
9 Closed Doors
10 With You

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 viikossa
Bold and lethal (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
6430039015807


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ
Avainlippu

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!

Tietosuojaseloste

Ladataan sisältöä...