Tämän Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteilijakoulutuksessa suoritettavaan tohtorintutkintoon kuuluvan tutkielman tarkoitus on selvittää legatolla vaikuttamista 1800-luvun saksalaisen musiikin estetiikassa, erityisesti urkumusiikissa. Tarkasteltava ajanjakso ulottuu 1700-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun.

Millä tavoin kauneuden käsitteen muutos vaikutti 1800-luvun saksalaisen urkumusiikin estetiikkaan ja esittämiseen, ja mitä muutoksella mahdollisesti tavoiteltiin? Legatosoiton ideaali koskee paitsi kirkollista tyyliä ja objektiivisuuden vaatimusta myös 1800-luvun yleistä esittämisen filosofiaa eikä siis pelkästään urkumusiikkia. Se on yleensä liitetty laulullisuuden ja pitkän linjan tavoitteluun, mutta voisiko legatosoiton suosimisella olla myös muita päämääriä?

Saksalaisen romantiikan ajan urkumusiikin ekspressiivisyys on aina kiinnostanut minua. Tämä tutkielma onkin syntynyt vuosia kestäneen prosessin tuloksena. Prosessiin johtaneet kysymykset olivat idullaan jo opiskeluaikana, mutta mahdollisuus alkaa työstää niitä aukeni vasta tohtoriopintojen myötä. Tohtoriopintojen opinnäytteen kokonaisuus – viisi konserttia ja niihin tiiviisti nivoutuva tutkielma – on ollut syvälle omaan muusikkouteen menevää pohdintaa, jossa intuitiivinen ja kognitiivinen ajattelu ovat kulkeneet rinta rinnan.

Tohtoriopintojeni projektissa tutkimuksellisuus ja taiteelliset valinnat ovatkin koko ajan kulkeneet käsi kädessä. Tavoitteenani on ollut muuttaa omaa soittotapaani vastaamaan ensin hypoteeseja ja myöhemmin tutkimustuloksia.

Urkurilla tulee olla hyvin vahva sisäisen kuvittelun ja kuuntelun kyky, koska soittimelta puuttuu kosketuksen dynaaminen ominaisuus. Hänen täytyy kyetä ajattelemaan ja kuuntelemaan teoksen sisäistä dynamiikkaa, vaikka todellisuudessa sen toteuttaminen ei ole samalla tavoin mahdollista kuin muilla soittimilla. Toisin kuin usein kuvitellaan, dynaaminen soittotapa on kuitenkin uruillakin mahdollista, vaikkakin vähäisemmässä määrin kuin muilla soittimilla. Jokainen ääni tulee muotoilla tietoisesti, sillä artikulaation moninaisuus mahdollistaa dynaamisen vaikutelman. Kaikkinainen ei-tarkoituksellinen epätasaisuus kuuluu heti, jos sitä osaa kuunnella, ja liian tasainen soittaminen taas antaa mekaanisen vaikutelman.

Ajattelun puute kuuluu dynamiikan puutteena 10 soitossa. Jatkuva legato norminomaisena kosketustapana on esittämisen tavoista yksinkertaisin ratkaisu. Väärään kontekstiin sijoitettuna se antaa kuulijalle niin musiikista kuin sen esittäjästäkin yksipuolisen ja puutteellisen käsityksen. Tämän tutkielman tarkoitus ei ole pyrkiä minkäänlaiseen saksalaisen urkumusiikin estetiikan tai historian kehityksen kokonaisesitykseen, vaan enemmänkin avata keskustelua asioista, joista itse olen kaivannut lisää tietoa. Urkujensoiton ilmaisun mahdollisuudet ja ylevän ja subliimin ideat ovat inspiroineet minua tutkimusprojektissani. Toivon että tämä tutkielma voisi innostaa myös muita.