SULJE VALIKKO

avaa valikko

Uimahallit Suomessa
32,50 €
Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys
Sivumäärä: 152 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2019 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Suomessa on noin 220 yleisessä käytössä olevaa uimahallia. Ensimmäinen niistä avasi ovensa Helsingissä vuonna 1928. Erityisen paljon kunnallisia uimahalleja rakennettiin 1970-luvulla, ja 1990-luvulta lähtien niitä on alettu kehittää kylpylämäiseen suuntaan.

Kirjassa kerrotaan, miksi uimahallien suunnittelu ja rakentaminen vaativat erityisosaamista. Hallien tekniikkaakin käsitellään, mutta ihan kaikille uimahallien käyttäjille tarkoitetun kirjan näkökulma on ennen kaikkea käytännönläheinen. Uinnin ja vesijuoksun lisäksi halleissa tapahtuu paljon kaikenlaista, virallisten aukioloaikojen ulkopuolellakin.

Kirjoittaja on vieraillut useissa uimahalleissa ja haastatellut uimahallien työntekijöitä. Mukana on runsaasti myös asiakkaiden pieniä kertomuksia omista uimahallirutiineistaan.

Kirjan on kirjoittanut toimittaja ja kuntouimari Sampsa Hakala.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-6 arkipäivässä
Uimahallit Suomessazoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste