WSOY Asu: Kovakantinen kirja Julkaisuvuosi: 2008 (lisätietoa) Kieli: Suomi
Esittelyteksti
Ainutlaatuisia valokuvia mustalaisista 1970-luvun alun Suomessa.
Ennakkotieto
Valokuvaaja Henrik Schüttillä oli 1970-luvun alussa ainutlaatuinen mahdollisuus valokuvata eri puolilla Suomea eläviä mustalaisia. Monet romanit viettivät vielä tuolloin kiertolaiselämää ja Schütt pääsi kameroineen seuraamaan läheisesti maailmaa, jota ei pian kuvien ottamisen jälkeen enää ollut. Mustalaiset onkin lähes antropologinen tutkielma mustalaiskulttuurin myyttisestä mutta nyt jo kadonneesta osasta.
Vaikka köyhyys, valkolaisten ennakkoluulot ja monet sosiaaliset ongelmat rajoittivat tuolloinkin mustalaisten elämää, Schüttin kuvat näyttävät elinvoimaisen, ylpeän ja huumorintajuisen kansan, jonka jäljen soisi painuvan suomalaiseen mielenmaisemaan myös nykyistä positiivisemmin mielleyhtymin.
Teoksen tekstiosuudet kertovat paitsi romanikulttuurista ja sen 1970-luvun taitteeseen sattuneesta murroksesta myös joistakin kuvien kohteista sekä Schüttin elämästä nuorena valkolaisvalokuvaajana mustalaisten keskellä.
Henrik Schütt on helsinkiläinen valokuvaaja, jonka pitkään uraan on mahtunut niin korkean profiilin muotikuvausta kuin Hurriganesin ja Bruce Springsteenin kaltaisten musiikintekijöiden muotokuvia.