Syitä pysytellä hengissä
22,20 €
Kustantaja:
Sivumäärä:
280 sivua
Asu:
Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi:
Nuorena aikuisena Matt Haig kärsi vaikeasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Ibizalla ollessaan hän seisoi kallionjyrkänteellä ja keräsi rohkeutta hypätä. Hän kuitenkin päätti elää vielä päivän, ja taas päivän, aina yhden kerrallaan. Lopulta, jyrkänteeltä hyppäämisen sijaan, hän alkoi kirjoittaa. Näin sai alkunsa Syitä pysytellä hengissä.

Syvästä masennuksesta toipumisensa myötä Haig totesi yllätyksekseen, että latteat sanonnat pitävät paikkansa: aika parantaa ja tunnelin päässä on valoa. Tuska vain estää meitä näkemästä omaa tilannetta ja ympäröivää todellisuutta selkeästi.

Syitä pysytellä hengissä on asiallinen, oivaltava ja lämmin kirja vaikeasta aiheesta. Haigin vertaiskertomus on auttanut monia lukijoita pääsemään pois masennuksen ja ahdistuksen luomasta pimeästä kehästä ja löytämään toivon uudelleen.

Matt Haig on Ison-Britannian suosituimpia ja monipuolisimpia nykykirjailijoita. Tieto-ja kaunokirjallisuutta aikuisille ja lapsille kirjoittava Haig on valloittanut isojen ja pienten lukijoiden sydämet. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita ja julkaistu yli neljälläkymmenellä eri kielellä.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 arkipäivässä Tilaa tuote jouluksi viimeistään 14.12.2021
Syitä pysytellä hengissäzoom

Nämä saattavat kiinnostaa sinua!

Ongelmista ratkaisuihin : lyhytterapian perusteet
Ongelmista ratkaisuihin : lyhytterapian perusteet
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
19,60 €
Työkirja pakko-oireiden hoitoon
Työkirja pakko-oireiden hoitoon
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
27,50 €
Peliriippuvuus
Peliriippuvuus
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
47,10 €
Skeemapsykoterapia käytännössä
Skeemapsykoterapia käytännössä
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
37,80 €
101 (vitun) hyvää syytä juoda!
101 (vitun) hyvää syytä juoda!
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
23,80 €
Tyttö joka halusi olla enkeli : miten parantua syömishäiriöstä?
Tyttö joka halusi olla enkeli : miten parantua syömishäiriöstä?
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
18,40 €
LogoArt® : tarkoituskeskeinen taideterapia
LogoArt® : tarkoituskeskeinen taideterapia
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
77,00 €
Ennakoiva mielenterveystyö : käsikirja meille kaikille
Ennakoiva mielenterveystyö : käsikirja meille kaikille
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
31,40 €
Eläinlasten elämää (kirja + 7 erilaista pöytäteatterihahmoa) : mielenterveystaitoja pöytäteatterin keinoin
Eläinlasten elämää (kirja + 7 erilaista pöytäteatterihahmoa) : mielenterveystaitoja pöytäteatterin keinoin
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
19,30 €
Daring to care : treating parents recovering from childhood trauma
Daring to care : treating parents recovering from childhood trauma
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
79,80 €
SISÄÄNKIRJAUTUMINEN
Sisäänkirjautuminen
Rekisteröityminen


OMA TILI
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelu
Yhteystiedot
Toimitusehdot
Tietosuojaseloste