Tässä artikkeliväitöskirjassa tutkitaan demokraattisen populaarimusiikkikasvatuksen edellytyksiä suomalaisessa peruskoulussa. Vaikka kriittinen populaarimusiikkikasvatus on Suomessa viime vuosina lisääntynyt, edellyttää suomalaisen yhteiskunnan nopea moninaistuminen perusteellisempaa koulun populaarimusiikkikasvatuksen käytäntöjen analyysia ottaen huomioon oppilaiden intersektionaaliset eli risteävät identiteetit. Tutkimus kyseenalaistaa aiemmat väitteet, joiden mukaan koulun populaarimusiikki on oppilaiden ‘omaa’ musiikkia ja näin ollen musiikinopetuksen kontekstissa demokraattista. Tämän demokratia-argumentin myötä populaarimusiikkikasvatuksesta on tullut Suomessa kansainvälisesti tunnustettu ja hegemoninen osa koulujen musiikinopetusta. Tutkimus tarkastelee demokratian edellytyksiä kysyen: millä ja kenen ehdoilla populaarimusiikkikasvatuksen demokratiaa rakennetaan suomalaisen peruskoulun musiikkikasvatuksessa?