Tutkimuksessa tulkitaan keskustelun ja myötäelämisen ilmiöitä fenomenologisesti. Tutkimuk-sen ensimmäisessä osassa kuvataan fenomenologisen liikkeen lähtökohtia ja fenomenologistametodia. Lähtökohdan metodin kuvaukselle tarjoavat Martin Heideggerin teokset Sein und Zeitsekä Die Grundprobleme der Phänomenologie.
Tutkimuksen toisessa osassa kuvataan Heideggerin käsitteellistysten kautta inhimillistä ole-massaoloa ”kanssaolemisena” sekä ”kenenä tahansa” olemisena. Kuvauksessa artikuloidaansamalla tutkijan esikäsitys keskenäänolemisesta, joka on ratkaiseva esitettävälle keskustelunilmiön tulkinnalle. Ratkaisevaa tälle tulkinnalle on myös keskustelu-sanan sananmukainen mer-kitys: ”tuon tuosta toteutuva keskus”. Keskustelun fenomenologisessa tulkinnassa ”keskuste-lun” arkimerkityksen rinnalle tuodaan kuvaus keskustelusta jatkuvasti toteutuvana keskuksena.Tässä kuvauksessa keskustelun osapuolet ominaisuuksineen ja suuntautumisineen hahmottuvat(myös) keskustelun ”tuotteina” – jonakin minä keskus toteutuu – eivät pelkästään vuoroin puhu-vina, vuoroin kuuntelevina subjekteina.
Tutkimuksen kolmannessa osassa tulkitaan myötäelämisen ilmiötä tutkimuksen toisessa osas-sa hahmottuneesta hermeneuttisesta situaatiosta käsin. Esikäsityksenä myötäelämisestä kuva-taan Veikko Tähkän hahmotelma ”empaattisista vasteista” teoksessa Mielen rakentuminen japsykoanalyyttinen hoitaminen. Tätä kuvausta tarkastellaan yhtäältä suhteessa heideggerilaiseenkäsitykseen empatiasta sekä toisaalta suhteessa empatian suomenkielisen vastineen, myötäelämi-sen, sananmukaiseen merkitykseen: elämiseen jonkin myötä. Myötäeläminen tulkitaan elämisek-si ”tuon tuosta toteutuvan keskuksen” myötä. Tässä keskus tulkitaan yhteiseksi maailmaksi, jokatodellistuu aina tietyn tunnelman vallitessa. Tutkimuksessa esitetään ”maailmassaolemisen” ja”kanssaolemisen” tavan käyvän kokevalla subjektille tunnistettavaksi myötäelämisen omakoh-taisessa kokemisessa. Edelleen tutkimuksessa ehdotetaan, että empaattinen ymmärtäminen Täh-kän kuvaamassa mielessä voidaan hahmottaa tärkeänä, vaikkakin riittämättömänä, askeleenakohti kulloisenkin tilanteen asianmukaista ymmärtämistä ja uutta yhteistyön mahdollisuutta täs-sä tilanteessa.
Tutkimuksen viimeisessä luvussa tarkastellaan lyhyesti esitettyjen ”keskustelun” ja ”myötä-elämisen” tulkintojen merkitystä kasvatuspsykologialle.
