Teos kuvaa Oulun kaupungin julkisen tilan kehittymistä kaupungin alkuvaiheista 1600-luvulta aina 1820-luvulle saakka, jolloin kaupunkitilaan tehtiin suuria muutoksia tuhoisan kaupunkipalon ja sitä seuranneen uudelleenrakentamisen myötä. Kaupungin julkista tilaa ‒ kirkkomaata ja kirkkoa, katuja, viemäreitä, kaupungissa sijainneita kosteita alueita, toreja, satamaa ja kaupungin rajat muodostanutta tulliaitaa ‒ käsitellään pääosin 2000-luvun valtakunnallisestikin runsaan kaupunkiarkeologisen kaivaustoiminnan paljastaman lähdeaineiston kautta. Historiallisina lähteinä toimivat kaupungin kartografiset lähteet, eli kaupunkimittaukset ja -suunnitelmat sekä aikalaiskuvaukset. Tutkimus selvittää vallankäytön, sosiaalisen muistin ja tilan kokemusten kautta julkiseen kaupunkitilaan sekä julkisen ja yksityisen tilan rajaan liittyviä kysymyksiä.