Rauhallisen keski-suomalaisen maaseutukylän idylli rikkoutuu 1970-luvun alkupuolella. Alkaa uhkaus- ja rikossarja, joka kestää kaikkiaan yhdeksän vuotta. Tilanne kärjistyy vaaralliseksi uhrin päättävästi pitäessä puoliaan. Uhri pelkää terveytensä ja henkensä puolesta ja on umpikujassa. Tekijä, motiivi ja tunnustuskin ovat tiedossa. Lopulta koko kylä tietää tekijän. Asian pitäisi olla selvä. Seuraakin yllätys, koska paikallinen nimismiespiiri kieltäytyy ehdottomasti tutkimasta asiaa ja puuttumasta siihen. Pitkän ja raskaan taistelun jälkeen kihlakunnanoikeus tekee oikeusmurhan, joka vie uhrilta lopunkin oikeussuojan. Asia viedään hovioikeuteen, ja ennen kuin tuomio saapuu kahden vuoden kuluttua, tekijä syyllistyy jälleen uusiin rikoksiin. Ne jäävät tutkimatta, koska odotetaan hovioikeuden ratkaisua. Juttu ihmetyttää ihmisiä laajemminkin ja nakertaa yleistä lainkuuliaisuutta. Hovioikeus muuttaa tuomion ja tekijä saa vankeutta, joka muunnetaan ehdolliseksi. Uhrin maine puhdistuu. Prosessi herättää vakavia kysymyksiä Suomen oikeuslaitoksen toiminnasta ja ongelmista. Tällaista ei pitäisi voida tapahtua. Kuka todellisuudessa onkaan vastuussa rikossarjan jatkumisesta ja uhrin "heitteillejätöstä"? Kenen oikeudenmukaisuus prosessissa toteutui? Miksi nimismies vastusti jutun selvittämistä uhraamalla uhrin? Näihin asioihin ei saada vastauksia ja ne jäävät mysteeriksi. Tarinan päähuomio on uhrin asemassa, johon ei juuri ole kiinnitetty huomiota Suomen rikoskirjallisuudessa varsinkaan siinä tapauksessa, että viranomaiset eivät auta uhria tämän ahdingossa. Tällä kertaa uhri jää henkiin. Tarinaa värittävät eloisa kerronta ja räväkkä kansanhuumori, josta kerrontaa ammennetaan.