SULJE VALIKKO

avaa valikko

Talviteräsmies
35,90 €
Kustannus Aarni Oy
Sivumäärä: 320 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2022 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen emeritus professori elämäkerta. Lauri Laakson urheilu-ura on kestänyt 67 vuotta. Keitä ja mitä kaikkea sen varrelle onkaan mahtunut.

Jos Jyväskylän yliopiston emeritus professori Lauri Laakso piirtäisi valkoisen viivan Tampereen ja Jyväskylän väliin, tuo viiva näyttäisi ladulta. Tai ehkä se suihkisi vallattomasti oikealle ja vasemmalle kuin luistimen terä. 150 kilometrin matka kahden kaupungin välillä ei olisi talviteräsmiehelle kummallakaan tavalla kohtuuton.

Lauri Laakson muistelmateoksen otsikon piti alun perin olla Talviteräsmies teatterissa, koska nykyisin hänet tunnetaan erityisesti teatterinäyttämöiltä, esimerkiksi rooleistaan Heikki Luoman näytelmissä. Elämäntyönsä Laakso teki kuitenkin urheilun ja liikunnan parissa. Jäätyään ansaitulle eläkkeelle elämässä kääntyi uusi lehti – Kirjan viisi viimeistä lukua kertovat näyttelijä Laaksosta.

Tampereella 1947 syntynyt Laakso asui lapsuutensa Pyynikin Koulukadulla samassa talossa jääkiekkolegenda Timo Sutisen kanssa, ja takana on 67 vuotta urheilukilpailuja. Lauri Laakso kirjoittaa loppusanoissa ”Olen ollut onnellinen.” – Onni syntyy rohkeudesta tehdä omia valintoja, ja elää niiden mukaisesti.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 viikossa
Talviteräsmieszoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ
Avainlippu

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!

Tietosuojaseloste

Ladataan sisältöä...