Anssi Sinnemäki on valpas lukija, jonka kritiikeille on ominaista löytää arvioitavien teosten piileviä piirteitä ja yllättäviä merkityksiä. Teoksen nimi perustuu kirjoitukseen ”Kritiikkien kritiikki, eli muistokirjoitus dynastialle”. Siinä pohditaan vasemmistokirjallisuuden etujoukon nousua ja hiipumista sodanjälkeisessä Suomessa. Yli 60 vuotta kirjallisuuskritiikkiä harjoittaneen ja yhä aktiivisesti harjoittavan Sinnemäen näkökulma asettuu usein esteettisen ja ideologisen rajankäyntiin, kirjallisuuden ja politiikan kentän vuorovaikutukseen; pääpaino on kuitenkin esteettisessä arviossa.

Teoksen artikkeleista valtaosa käsittelee suomalaisia kirjailijoita Aleksis Kivestä Juha Seppälään ja Aulikki Oksaseen ja kotimaisia kriitikkoja Anna-Maria Tallgrenista Pekka Tarkkaan ja Helena Ruuskaan. Kriitikko saattaa pahimmillaan vaientaa kirjailijan, mutta Anna-Maria Tallgrenin tapaus kertoo siitä miten kriitikko vaiennetaan. Viimeisen osan painopiste on moraalikritiikissä ja kritiikin moraalissa, aivan viimeisenä kartoitus otsikolla ”Vielä kerran Alice Munro”.

Kritiikki on oma instituutionsa kirjallisuuden kentässä. Kriitikon sananvalta on sidoksissa kentän voimasuhteisiin – ja kriitikon ammattitaitoon. Kritiikin ja kriitikon asema on jäänyt median kumouksen jalkoihin. Käytössä olevat foorumit ovat keskittyneet, huvenneet tai hukkuneet printtimedioiden lakkautuksen myötä verkon syövereihin. Kritiikin vapaus yhä ahtaammissa oloissa ei voi toteutua.

Kritiikin kriisi on eksistentiaalinen. Yksi vastaus on ottaa käyttöön vanha kunnon julkaisualusta: painettu kirja, jonka kauniiden kansien välissä on hyödyllisellä ja huvittavalla tekstillä täytettyjä sivuja. Käyttäkää hyväksenne!

Anssi Sinnemäki (s. 1947) on kirjailija ja filosofian maisteri, jonka ensimmäinen julkaistu kirjallisuusjuttu ilmestyi Helsingin Sanomien ”Nuoressa Hesassa” 11.4.1964 Lassi Nummen Kuusimittaa-kokoelmasta. Kritiikkien kritiikin artikkelit ovat Sinnemäen uusinta tuotantoa.