Alkaa meri käyttää samantapaista tiivistahtisen montaasin, merkitsevää lähenevän typografian ja virtaavan puheen yhdistelmää kuin Hannimari Heinon esikoiskokoelma punaisia vesikasveja lammen pinnalla mutta järistys tapahtui meren pohjassa (ntamo 2009). Nyt hallitseva teema, ajatus ja metafora on lähtö – rajanylitys, poissaolo. Meri ja ranta muodostavat kokonaisuutta hallitsevan vastakohtaparin, ja niiden sisällölliset, rytmiset, typografiset ja topografiset kosketukset piirtävät sen maiseman ja tunnekartan. Heino saa lukijan kokemaan lähtemisen eksistentiaalisena perusehtona, jota kokoelman ”henkilöhahmot” tottelevat.