Pitkä 1970-luku (n. 1968–1982) oli suomalaisen työläiskirjallisuuden viimeinen kultakausi. Samalla "hullusta vuodesta" 1968 alkanut ja presidentti Urho Kekkosen eroon päättynyt aikakausi oli perinteisen luokkayhteiskunnan päätepiste. Suomen katsottiin hiljalleen keskiluokkaistuvan. Pitkä 1970-luku oli kuitenkin myös yhteiskuntaluokkaan kiinnittyneen julkisen keskustelun – luokkapuheen – kukoistuskausi.

Kerrottu luokka tarjoaa uudenlaisen näkökulman suureen murrokseen. Väitöskirjassa ääneen pääsevät työväenluokkaiset kirjailijat, jotka kertovat romaaneissaan ja novelleissaan elämästä niin sanotussa hyvinvointi-Suomessa. Kirjailijoilla oli tarve pohtia yhteiskunnallisen itseymmärryksen suuria teemoja: miten tähän on tultu, missä nyt ollaan ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tutkimuksessa kaunokirjallisuutta luetaan luokkapuheena osana aikakauden julkista keskustelua.

Miten kirjailijat kuvaavat kansakunnan vaurastumista, hyvinvointivaltion rakentamista, pahoinvointia hyvinvoinnin kulisseissa sekä työväenliikkeen muuttuvaa asemaa? Näihin kysymyksiin tutkimuksessa annetaan vastauksia yli 120 romaanin ja novellikokoelman puitteissa. Kohdekirjailijat ovat niin aikakauden tunnetuimpiin lukeutuneita kuin jo pitkälti unohtuneita. Mukana ovat Hannu Salama, Pirkko Saisio ja Lassi Sinkkonen, mutta myös esimerkiksi Ursula Sinervo, Kaarlo Isotalo, Arja Eriksson ja Erkki Lepokorpi.